lauantai 11. marraskuuta 2017

Kolme vuotta sitten


"Eikä hänen kuvansa tuottanut minulle surua tai tuskaa enää, vaan hän oli mielessäni kuin suloinen kipu, jonka aamulla heräävä tuntee muistaessaan yöllistä unta, elämää kauniimpaa. Siksi ajatellessani häntä iloitsin, että olin saanut kohdata hänet, enkä toivonut elämättömäksi yhtä ainoata hetkeä, jonka olin saanut elää hänen kanssaan, vaan tiesin, että mittani olisi ollut vajaampi, ellen olisi kohdannut häntä." (Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen)

Kolme vuotta sitten Amor nukkui minun sylissä pois. Lopullisesti. Amoritonta aikaa on eletty nyt siis kolme vuotta. Ikävä on tosiaan muuttanut muotoaan - surun ja sydänsäryn terävin kärki taittui, kuten muut lupailivat. Päällisimpänä tunteena nykyään kiitollisuus niistä yli kymmenestä Amorillisesta vuodesta, jotka tavallaan määrittivät pitkälti myös minun nykyisiä ihmissuhteita ja elämänvalintoja. Vaikeaa edes ajatella, miten paljon pieni koira voi asiohin vaikuttaa. Ja miten toisin vois nyt olla, jos ei se sama pieni koira olis päätynyt juuri mulle, juuri silloin. Eipä sitä voi muut ymmärtää.

Kiitos Amor (Lamigras Black Pride Panther) 31.12.2003 – 11.11.2014

Ei kommentteja: