maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kemi KV

Tuomari Marjo Järventölä arvosti Kapteeni Kaskelottia enemmän kuin uskalsin odottaakkaan. Vielä edellisenä iltana olin hyvin skeptinen sen suhteen, että vienkö rottaa kehään ollenkaan. Kyljestä kuulsi iho läpi kun olin nyppinyt sitä liian huolettomasti, mutta kuvien perusteella Kaskon ihana kasvattaja sanoi että ei ole mitään syytä jättää koiraa kotiin, kehään vaan! Kyllä tuomari näkee ja tuntee turkinlaadun.
Kaskon menestys: ERI SA VAK1 PU2 CACIB!

Kirjoittelen arvostelun myöhemmin talteen, nyt se lappunen on vielä hukassa jossain reissutavaroiden joukossa. Kasko esiintyi kauniisti ja voitti setänsä ja pappansa, häviten ainoastaan yhdelle todella karismaattiselle junnu-urokselle, joka oli pu1-sijoituksensa ansainnut! :) Meillä oli kiva päivä, käytiin näyttelyiden jälkeen rannassa syömässä jäätelöt (Kake sai tietysti oman jätskipallon omaan kuppiin) ja nautittiin ihanasta kesäisestä vapaapäivästä ja hyvästä seurasta.

Meidän porukalla meni muutenkin hienosti. Siskoni ja äitini yorkki oli ROP ja sai CACIBin ja minun näyttelyihin ilmoittamani anopin belgimummo keräsi koko potin ollen ROP, RYP2 & BIS4 VET! Melkoinen päivä siis itse kellekin. 😄 

 

Kasko on nyt kerännyt kahdesta peräkkäisestä näyttelystä cacibit, joten kai tämä tarkoittaa sitä että sitä tullaan kuskaamaan vielä jatkossakin.. Mutta näyttelykoiraksi en sitä silti suostu sanomaan! 

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Jos se kolahtaa nii sitä kandee odottaa, ja sit lyödä vast se viimene naula


Paljon on taas kerrottavaa!

Me vietettiin "perinteinen" kesäloma siskoni kestitsemänä Ruotsissa Umeåssa. Viikko meni hujauksessa, pidempäänkin oltais viihdytty. Viikko huipentui perinteisesti Vännäsin KV-näyttelyyn, jossa molempien poikien tuomaroinnin hoiti Nina Karlsdotter, tiukkana tunnettu kasvattaja/spesialistituomari. 

Kasko voitti urokset ja oli lopulta myös rotunsa paras, sertin ja cacibin kera!!! Huikeaa ja odottamatonta! Kaskon arvostelussa kehuttiin sen kroppaa, kulmauksia, mittasuhteita, päätä, silmiä, (kovasti heiluvaa) häntää, erinomaista turkkia, turkin väriä (joskin karvojen sekaan toivottiin enemmän villaa) ja koiran esitystä. => ERI SA AVK1 PU1 ROP SERT CACIB => FI & SE MVA!

Reskon kehäkäynti jännitti (jos mahdollista) Kaskoakin enemmän, koska tuomari oli todella tarkka koosta ja turkista - ja Rekku oli runkoturkkinsa osalta epäsiistimmässä trimmissä kuin koskaan kehässä, edellinen nyppiminen oli ajoitettu vähän huonosti. Ja kooltaankin se on vähintäänkin tarpeeksi iso. Kehään mentiin kuitenkin hymyssä suin, Resko oli tapansa mukaan todella hyvällä HessuHopo-tuulella. Resko oli skeptisyydestäni huolimatta paras uros ja lopulta myös rotunsa paras, arvostelussa kehuttiin sen kroppaa ja linjoja, runkoa, pitkää ja hienoa uroksen päätä ja ilmettä, liikkeitä, käytöstä, turkkia ("erinomainen kaksikerroksinen turkki") ja sen syvää väriä. Myös koiran esitys oli Reskonkin kohdalla tuomarin mielestä erinomainen, vaikka se minusta on vieläkin vähän vallaton tapaus 😆 => ERI SA VAK1 PU1 ROP SERT CACIB! Resko on nyt siis yhtä vieraan maan cacibbia vaille inttivalio, eli melkein tästä häätyy syksyn päälle lähteä heittään reissu Norjaan..

Isossa kehässä isosiskoni Karo kuskasi Kaskoa minun ja Reskon perässä, ja heillä meni aivan loistavasti! Ei sijoitusta meille, mutta niin siisti päivä takana, ettei paremmin ois voinut ees mennä.

Tämän reissun jälkeen vietettiin vielä viikko lomaa, ennen kuin pakattiin tavaramme ja siirryttiin loppukesäksi tänne Ylläkselle. Olen tuttuun tapaan lomani töissä paikallisessa K-Marketissa. Olen aina viihtynyt täällä ja työskentely tällaisessa paikassa ja porukassa menee melkein lomasta. Käväisin edellisenä vapaapäivänä täältä Torniossa ja tuttu tyyppi kysyi multa, että mitä mulle nykyään kuuluu. Saatoin vaan leveästi hymyillen todeta, että oikeasti tosi hyvää! 😊

Elokuun loppuun saakka meidät löytää siis täältä porojen keskeltä, ompahan vähän erilainen kesä kuin vuosi sitten. Puolensa kummassakin. 👌



Kehäkuvat ovat siskojeni nappaamia, kiitos niistä!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Extempore on toinen nimeni

Yksi viikonloppu, 1200 kilometriä. Niin. Me kävästiin Espoossa. Siskoni lähti perjantaina vaihtamaan autoa Helsinkiin ja ilmoitti tuntia ennen lähtöä, että mitäs jos lähtisin poikien kans mukaan. Kahta kertaa ei tarvinnut miettiä - tottakai lähdetään! Menomatka sujui yöjunassa omassa hytissä mukavasti, en ole koskaan ennen tuollaista junamatkustusta kokenutkaan, olispa luksusta mennä esim. messariin tuolla tavalla.. Takaisin tultiin uudella autolla, pojat saivat heti kokeilla uuden farkkumersun takatilat, pisteitä antaisimme koirien matkustusmukavuudelle vähintään 6/5! Ai että, olisipa sitä itsekin jo työssäkäyvä aikuinen eikä kolikoita laskeva opiskelija 😝.. 

Huomasin jossain vaiheessa myös sen, ettei Kasko ole koskaan matkustanut pitkää matkaa junassa eikä käynyt niin etelässä. Tulipa sekin koettua. Ei tuosta kääpiöstä kyllä huomannut mitään, niin näppärästi se kulkee mukana ja ottaa uudet paikat haltuunsa. 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Happiness often sneaks in through a door you didn't know you left open.

Kaksi vuotta sitten kahdesta tuli kolme, kun Resko-snautseri sai pikkuveljen Ruotsista. Lopulta olinkin alle puoli vuotta käppänätön käppänisti, kun edesmenneen Amorin saappaisiin asteli aika yllättäen pienen pieni Kapteeni Kasko. Kake, Kakkis, Kuningas Kaskelotti.. Olin rakastunut pentuun, mutta myös hyvin skeptinen sen suhteen voisiko mikä olento kuitenkaan täyttää Amorin jättämää tyhjää tilaa. 

Näiden kahden vuoden jälkeen voin käsi sydämellä sanoa, että Kasko on täyttänyt sen tilan. Reunoja myöten, ja ylikin. Sanoisin Kaskon olevan kaikkea sitä mitä toivoa saatoin, mutta se on enemmän ja erilainen. Aivan oma tapauksensa, pieni outolintu. Silmäteräni. Painonsa arvosta kultaa. Kasko on hyvä joka solullaan - se on sitä minulle, kavereille, tuntemattomille, vanhuksille, kissoille, kaikille jotka ovat ystävän läsnäolon tarpeessa. Kasko on herkkä, hellä ja hiljainen kaihomieli. Se on taistelutahtoinen, ärisevä, 110% itsestään antava Kapteeni, joka ei ole vieläkään tajunnut kuolevaisuuttaan - mikäänhän ei voi pysäyttää Kaskoa, kun se on jotain päättänyt (ja se tekee niitä omia outoja päätöksiään aika usein). Eikä se vieläkään anna isoveljelleen senttiäkään periksi, ikinä. Kuitenkin se on joskus kuin vanha koira; istuu hiljaa ja katselee minua sen näköisenä kuin tietäisi enemmän kuin arvaankaan. 

Joskus vitsailin, että pala Amoria tuli takaisin Kaskon myötä. Ehkä näin kävikin. Kaskon kanssa on helppoa, se on alusta asti ollut niin sopiva minulle. Se on hyvin vahvasti vain ja nimenomaan minun koirani. Asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa. En koskaan varannut itselleni pentua, mutta tuttu kasvattaja tiesi mitä multa puuttui. 

Hyvää vuosipäivää rakas Kakkis! Toivottavasti pysyt luonamme vielä pitkään ja pitkään ja pitkään. Äläkä ikinä muutu!

maanantai 29. toukokuuta 2017

There is nothing impossible to him who will try.


"Selvästi maskuliininen kokonaisuus. Vankka, riittävän pitkä pää. Tummat, aavistuksen pyöreät silmät. Hieman lennokkaat korvat. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä rungon pituus ja vahvuus. Hyvä karvapeite. Hieno häntä. Liikkuu hyvin, oikealla asenteella."
- Hannele Jokisilta ERI, SA, AVK1, PU1, ROP, SERT => FI MVA

Että sellainen päivä Luostolla. Kasko murisi tuomarille, joka antoi sen anteeksi. Minua hävetti. Tätä murinamutina-ongelmaa pitää nyt varmaan lähteä jotenkin purkamaan, kun kaikki eivät varmaankaan vaan naurahda Kaken juttujen päälle ja tokaise, että "siinäpä vasta snautseri".. Pientä lisäjännitystä siis todellakin kehässä lauantaina, kun hampaiden katsomisen yhteydessä aloin tuntea tärinää hihnan päässä. Mutta eri sa saatiin silti tiukkana tunnetulta suomalaiselta tuomarilta, huhuh. Nyt voijaan "unohtaa" nämä Suomen näytelmät hetkeksi, Kaskolle lienee turhaa metsästää cacibbeja kun vastassa on ihan realistisesti sanottuna paljon näyttävämpiäkin koiria ja Reskolla ne cacibit jo on. Seuraavaksi siis nenä kohti Ruotsia ja sitten Norjaa! Tässä välissä voisi kuitenkin vähän rallytokoilla ja nauttia alkavasta kesästä. 😄

maanantai 22. toukokuuta 2017

Piteå KR ja tuomarien koulutusta

Käytiin lauantaina kevyt 10 tunnin reissu Piteåssa.. Tähän sisältyi koiranäyttelyiden lisäksi vähän muutakin, mutta pitkä reissu enivei! Kasko esiintyi todella kauniisti, liikkuikin paremmin kuin varmaan kertaakaan ennen. Tällä kertaa se riitti ERI AVK2-sijoitukseen! Melkoinen nousu siitä H:sta siis, hehheh. Serti tuli Suomeen, sen nappasi VSPnä ollut musta Nero-poika kaverien leiristä :)

Tuomarina oli mukava setä Kurt Nilsson, joka arvosteli Kaskon näin:
"Erinomainen pää ja ilme. Erinomainen kaula ja selkä. Ajatuksen matalajalkainen. Hyvin kehittynyt etuosa. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet, hyvät jalat ja liikkeet." ERI AVK2

Meitä ja muita jäi vähän ihmetyttämään Kaken edelle sijoitettu uros, joka sai myös sileän ERIn. Koira oli Kaskoa monta senttiä korkeampi ja aika epäsiististi trimmattu (tämän sanoi handleri itsekin ennen kehään menoaan). Kuulin sittemmin analyyseja siitä, miten koiran handleri nyt sattui olemaan tuomarin ystävä, samanikäisiä miehiä, molemmat  ruotsalaisia snaupin-tuomareita. Mutta sellaista se on, voin sanoa olleeni vilpittömän onnellinen tästä ERIstä sen Kiuruveden tyrmäyksen jälkeen :D Hurraa!

Tänään sitten käytiin esimerkkikoirakkona tulevalle käppänätuomarille Kempeleessä. Kaksi paikalla ollutta tuomaria arvioi Kaken oikein realistisesti, ei mitään uutta sieltä siis. Nostettuani Kaken pöydälle, oli ensimmäinen kysymys: "Ootko mitannut sitä? On tosi pieni!".. Kerrottuani Kiuruveden mittaustuloksesta (koon ylärajoilla) olivat molemmat yhtä hämmentyneitä kuin minäkin. Koon lisäksi he tykkäsivät kovasti Kaken erinomaisesta karvasta, jossa riittää karkeutta varpaisiin asti, sen syvän mustasta väristä, kauniista hännästä joka ei liikkeessäkään käänny selälle, pienistä tummista silmistä, liikkeistä, ja kuonokin oli kuulemma aivan tarpeeksi pitkä, vaikka minä sitä lyhytpäiseksi moitin. Sanomista tuli poskista ja hieman korkealle asettuneista korvista. Ei yllätyksiä siis. Oli tosi kivaa olla mukana jossain vähän erilaisessa käppänähommassa, tulipa samalla Kaskolle treeniä kun seisottivat sitä pöydälläkin niin helkutin kauan hiplatessaan ja tunnustellessaan sitä läpikotaisin. Jotenkin palasivat molemmat aina hiuttamaan Kaskon turkkia myötä- ja vastakarvaan ja ihastelivat että tällaista pääsee kokeilemaan. Kaiken lisäksi Kasko on mukavan luonteinen (tai vain kurissa kasvanut), se ei kirkunut muille kirkuville käppänöille ollenkaan takaisin. Kaksi tuntia vierähti äkkiä toukokuisena aurinkoisena iltana koulun parkkipaikalla mielenkiintoisessa seurassa ja saimpa hyviä trimmivinkkejäkin Kaken hyviä puolia korostamaan ja huonoja häivyttämään. 


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kultaa käsissä


Me ollaan taas ehditty. Kake kävi torstaina harjoittelupaikassani (hoivaosastolla) sairaita ikäihmisiä ilahduttamassa. Ja taas sain itsekseni todeta, että on se vain uskomaton pikkukoira.. Kake käyttäytyi kuin se olisi ollut maailman tavallisin torstai - kohtasi tyynesti kaikki erilaiset vanhukset ja istui heidän sylissään heidän sängyissään, kuunteli vanhat tarinat, oudot ääntelyt tai pelkkää syvää hiljaisuutta. Moni toivoi Kaskon jäävän, siihen vierelle, olemaan läsnä. Kasko ei häslännyt, ei epäillyt mitään, oli vaan sitä mitä se parhaimmillaan on. Kulki vapaana ja totteli jokaista kuiskausta. Oli itsevarma, kärsivällinen, iloinen, rauhallinen. Siis kaikkea mitä koiran tarvii olla tuollaisessa paikassa. Olin todella ylpeä ja onnellinen, kun me voitiin piristää niin monia. Kaskoa muisteltiin osastolla vielä eilenkin!

Eilen lauantaina käytiin koirien kanssa raveissa Äimärautiolla. Resko ei osannut rauhoittua, joten se joutui jonkin ajan kuluttua takaisin autoon kun mulla meni hermot yrittäessäni samalla kuvata hevosia ja pitää Reskoa käskyn alla.. Se ei vaan kertakaikkiaan tolkkuunnu hevosten lähellä, harmi. Vaatisi paljon enemmän treeniä. Kasko sen sijaan (joka ei koskaan ole raveissa käynytkään, toisin kuin Resko) käyttäytyi kuin me harrastettais joka viikonloppu vähän raveja! Se ei äännellyt, häslännyt, eikä pelännyt. Se vaan oli. Omassa Kasko-kuplassaan. Katseli heppoja kiinnostuneena, mutta ei väistänyt senttiäkään kun aidan toiselta puolelta metrin päästä ravasi täysillä hepat ohi. Siis mistä mie oon saanut näin helpon ja fiksun koiran?

No kehuttakoon Reskoakin sen verran, että toissailtaisella pyörälenkillä se ohitti 2 dobermannia niskakarvankaan nousematta. Melkoinen saavutus Rekulta, se on kyllä kovasti järkeentynyt kuluneen vuoden aikana, menee koko ajan vaan parempaan suuntaan. Huippu Rekku!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Muutama punkki!

Eilen se tapahtui; punkit tulivat. Irroiteltiin niitä illan aikana yhteensä 15 kappaletta snautsereiden naamoista. Hyi helkatti! Meni lakanatkin vaihtoon, koiraportti makkarin oveen, koirat kylppäriin yöksi ja viestiä vanhemman koiran ell-kasvattajalle, että saataisko taas Bravectot. Palvelu on nopeaa; jo tänään työharjoittelusta päästyäni kävin apteekin kautta kotimatkalle. 120€. Mutta kyllä opiskelijalla on aina rahaa koirien hyvinvointiin. :-D

Onneksi posti toi jotakin mukavaa, tässäpä kesän uusi lempparivaate Reskon kanssa treenatessa! Waldogsilta sai tilattua myös omalla designilla, piti väkerrellä Reskon poseerauskuvasta kuva etupuolelle kun mitkään valmiskuvat eivät näytä koukkuhäntäiseltä ja isokorvaiselta Rekulta. Takapuolelta voivat kaikki sitten lukea Reskon nimen, kun poistumme paikalta voittajina. Seuraavasta palkasta tilaan sitten samanlaisen, mutta jossa lukee selässä #teamResko #teamKasko xD

 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Nyt meni uskottavuus...


Nimittäin meidän tämänpäiväiseltä tuomariltamme (meille tuli tuomarinvaihdos loppumetreillä). Olin äimistynyt tullessani pois kehästä arvostelulapun kanssa, joka alkoi "Koon ylärajoilla.." ja päättyi "...kaipaa rodunomaista jaloutta". Tuomari Maret Kärdi mittasi Kaskon ihan mitan kanssa ja tokaisi, että "eipä aleta senttejä halkomaan, koon ylärajoilla". Minulle jäi epäselväksi, että paljonko hän sai mitattua. Kasko on siis useaan otteeseen mitattu 33 - 33,5 cm korkeaksi, mikä tarkoittaa sen olevan erikoisen pieni käppänäuros, aina porukan pienin. Kasko sai siis elämänsä ensimmäisen H:n ("HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.") tänään Kiuruveden ryhmänäyttelystä. Kaskon selkeät virheet olivat Maret Kärdin mukaan liian suuri koko, tasapaksu lyhyt epäjalo kaula ja väärä tyyppi (ei tarpeeksi jalo). Tuon jaloudenkin vielä sulatan, koska kyseessä on tuomarin mielipide ja tuomari päättää, mutta "KOON YLÄRAJOILLA OLEVA"? Kyseessä on 33cm korkea, pieni käppänäuros. Kaikki muut paikalla olleet urokset olivat Kaskoa huomattavasti suurempia, niin että sen näki paljaalla silmällä. Arvelin ennen kehään menoa, että tältä tuomarilta tulee sanomista Kaskon ahtaista alaetuhampaista ja sen poskista ja koristekarvojen niukkuudesta, mutta sellaisia ominaisuuksia Kärdi ei Kaskosta löytänyt. Koko oli liian suuri ja jalous puuttui. Olen äimistynyt. :D

Onneksi olen koiraharrastuksenkin myötä kasvanut ihmisenä niin, ettei tällainen harmita pidempään. Varsinkaan, jos arvostelu alkaa noilla sanoilla - kaikki, jotka ovat Kaskon nähneet, ovat laittaneet merkille sen pienen koon ja tietävät miten pieni se on ja jos tuomari tekee mustasta valkoista niin sitten mie en kyllä kykene arvostamaan tuomarin mielipidettä niin minkään vertaa. Muistan miten itkin vuonna 2005, kun edesmennyt rakkaista rakkain Amorini sai näyttelyssä EHn. Itkin. Se oli katkera paikka 12-vuotiaalle Josefiinalle. Nyt minua nauratti, enkä voinut olla virnistämättä kun kehän reunalla odotelleet kaverit ottivat arvostelulomakkeen käsiinsä ja alkoivat sitä lukemaan. Kehottivat vielä minua menemään takaisin ja kysymään, onko tässä sattunut joku väärinkäsitys - mutta mikäpä minä olen tuomaria kyseenalaistamaan. Vitsailivatpa siitäkin, että jos tuomari vahingossa mittasi Kaskon päälaelta?

Se siitä. Minua jäi harmittamaan H, jota Kasko ei minun mielestäni ansainnut, ja menetetyt rahat (olisimpa vain ottanut rahat takaisin kun tuomarimme vaihtui, kaikki facebook-kaverini pitivät minua hulluna kun vien koiraa Kärdille ja maksan siitä) ja aamu-unet. Meillä alkoi opiskeluiden puolesta harjoittelu maanantaina ja olen herännyt aamuvuorojen takia aina vähän viiden jälkeen (enkä ole yhtään aamuvirkku) ja olisin voinut ihan hyvin nukkua tänään edes vähän pidempään. Mutta olin jo ennen kuutta taas ylhäällä ja pakkaamassa autoa. Näyttelypaikalle ei sentään tarvinut jäädä ryppikehiä odottelemaan, vaan päästiin äkkiä kotiin ja perinteitä kunnioittaaksemme pysähdyimme vielä matkan varrella Hesellä syömään juustohampparit (minä hampparin, Kake oman hampparinsa pihvin). Meni syteen taikka saveen, Kasko oli pihvinsä ansainnut ja otti kyllä kaiken ilon irti saamastaan palvelusta. Me söimme ulkona terassilla ja Kaskolle tuotiin hamppari pöytään, sen istuessa omalla penkillään odottamassa, auringon lämmittäessä sen mustaa turkkia oikein kunnolla. #Kaskonvaltakunnassakaikkihyvin

Käytettiin poikaystäväni kanssa koiria pelloilla riehumassa iltapäivällä ja epäjalo ja isokokoinen Kaskelottini pyöri niin antaumuksella likaisessa pellossa, ettei puhtaasta tuoksusta ole enää häivähdystäkään jäljellä. Ihana pieni Kakkis, alla kuvia:

torstai 27. huhtikuuta 2017

Tuhat kilometriä viikonlopussa, snautserin aivotärähdys..

No mepäs repästiin. Pitkään hauduteltu ja aijottu juttu toteutui viime viikonloppuna, kun nakkasin koirat ja kameran autoon ja ajelin perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulusta Kiteelle. Perillä meitä odotti ihana jälleennäkeminen parhaan ystäväni kanssa, joskaan Torsti-herra ei riemusta hihkunut kun ovesta paukahti sisälle muutama musta snautseri ja mukana matkustanut äitini silmäterä, Selma-yorkki. Portin takaa kuultuja murinoita lukuunottamatta reissu meni aika sopuisasti, kolme nuorta urosta mahtui saman katon alle ja samoille pelloille juoksemaan tosi hienosti.

Lauantaina me käytiin mätsäreissä, joissa Kasko sijoittui nuorempien sinisen nauhan saaneiden koirien toiseksi ja Resko vanhempien sinisten kolmanneksi! Aika hyvin siis, kun ottaa huomioon että mukana oli vaan passit koirille eikä edes kampaa parran setvimiseksi :-D

Samana päivänä käytettiin koiria myös Rääkkylässä ihan valtavan isoilla pelloilla juoksemassa. Resko ja Kasko jättivät pelloilla olleet linnut rauhaan ja keskittyivät kirmailemaan basenjin kanssa, kunnes Rekun jarrut pettivät ja se lensi (kirjaimellisesti) tosi pahan näköisesti parimetrisen ojan pohjalle nurinniskoin. Pidätin henkeäni ja odotin että vieläkö koira nousee sieltä omin jaloin, vai menikö se rikki. Ylöshän se kiipesi ja hölkytteli luokseni, makasi hetken jaloissani ja kerkesin palpoa sen kauttaaltaan ja huolesta sekaisin diagnosoin sen käytöstä kaverini kanssa ja tarkastelin sen ikeniä ja puristelin sen jalkoja. Hetken kuluttua snautseri tokeni, nousi ylös, oksensi ruokansa ja jatkoi touhujaan. Lievä aivotärähdys, arveli eläinlääkärikasvattaja kun seuraavana päivänä kerroin kauhun hetkistämme. Vielä samalla reissulla Torsti kerkesi ottaa jalat alleen ja lähti nenä pystyssä karkuun ilmavainun perässä, ottaen ensin snautserit mukaansa. Onneksi omat koirani kääntyivät käskystä pois basenjin perästä ja sain ne kytkettyä. Hetken jouduimme odottelemaan paniikin sekaisin tuntein, että tuleekohan se villikoira vielä takaisin vai... (tuli se, hirveellä vauhdilla ihan toisesta suunnasta!)

Sunnuntaina käytettiin koirat taas pellolla juoksemassa, tällä kertaa vältyttiin vahingoilta. Aika meni niin kamalan nopeasti hyvässä seurassa, viikonlopussa on niin vähän tunteja... Ihan liian pian koitti se hetki, kun piti pakata koirat takaisin autoon ja kääntää keula kohti pohjoista. Kotimatkalla koettiin muuten muutamia veret seisauttavia hetkiä, kun kesärenkaat kohtasivat uskomattoman lumimyrskyn. Ajeltiin sitten kahtakymppiä, kun lunta tuli niin paljon ettei eteensä nähnyt ja tie hautautui kinokseen. Onneksi onnistuttiin väistämään vastaantullutta bussia ja täysperävaunurekkaa, vaikka auto päättikin sillä hetkellä itse suunnan ja minä vain vauhdin. Huhhui, eipä oo tullut ennen niin pelättyä liikenteessä. 

Paluumatkalla me poikettiin Joensuussa Reskon kasvattajan luona Kulhossa, Martina-kasvattaja trimmasi vähän Reskoa ja otettiin siitä uudet edustuskuvat (joissa se näyttää upealta). Sain myös pallutella pieniä 6-viikkoisia snautserin pentuja, jotka sulattivat kyllä sydämeni mutta eivät onneksi vieneet sitä mukanaan. Pentukuume ei kovin helposti iske, kun pitää jalat maassa ja miettii elämäntilannettaan. Vielä nelisen vuotta opiskelua jäljellä ja käsissä kaksi nuorta koiraa - kolmannen aika on vasta sitten kun nykyisissä on vähän vähemmän harrastusvuosia jäljellä (tai kun Resko löytää täydellisen tyttöystävän - sitä kun on nyt kyselty taas ulkomaita myöten jalostukseen..) 

FI & SE CH Wanhan Purolan Wallstreet "Resko" 3 vuotta ja 5 kuukautta

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Setting goals is the first step in turning the invisible into the visible.


Mitä tuli tehtyä!? Me lähdettiin koirien kans lauantaina aamusta ajelemaan Tornioon ja kävin matkan aikana mielessäni läpi kaikki mahdolliset tunnetilat. Odotuksia ja toiveita oli väkisinkin, kun tiesin Reskon osaavan nämä hommat kotona muutama kyltti kerrallaan. Kuitenkin muistot (agility)kisatilanteista edesmenneen Amorin kanssa saivat pulssini hyppäämään kahteensataan ja tuskanhien nousemaan pintaan. Ei se voi mennä hyvin kun olen itse tämmönen stressipelle - niin että mahaan sattuu kun ajattelenkin kentälle menoa. Enkä ees osaa vielä mitään kisajuttuja. Resko parka kun joutuu minun kanssani kilpailemaan, kyllä ois snautserilla helpompaa itsevarman ihmisen kanssa! :-D

Hyvinhän se kuitenkin meni. Ihana anoppi tuli paikalle meitä tsemppaamaan ja tätä kisaamisen ihmettä todistamaan. Numeroliivi päälle, koira sivulle ja seuraamaan! - Juupajuu, ihan niin helppoa se ei ollut. Resko heitti volttia joka suuntaan ja kun pyysin siltä yhtä asiaa, niin se teki seitsemän(toista).. Toivotonta!! Miksei lähettäis vaan samantien kotiin täältä itseämme nolaamasta ja minun ahdistusta ruokkimasta. Vatsaan pisti ja ponnari kiristi takaraivolla ihan liian lujaa. Minulle voisi samantien antaa hermorakenteesta -1000 pistettä. Yhtäkkiä me kuitenkin oltiin siellä kehänauhojen sisäpuolella tekemässä rataa. Tuomari Heli Kelhälä oli tehnyt ihanan selkeän radan meille monille ensikertalaisille, kiitos siitä. Suurimmat virheet tein lopulta minä; hätäisenä mm. uusin yhden kyltin jota me ei ees tehty väärin alunperinkään.. -3p. Koira kuitenkin toimi omalla tasollaan eritttttäin hienosti ja olin Reskosta ihan mielettömän ylpeä. Uusi vieras halli, koirat, ihmiset, ensimmäinen tekemämme kolmentoista kyltin rata. Eli maksulliset harjoitukset toisin sanoen!

Tuomarimme kehui palkintojenjaossa erityisesti Reskon hienoa ja vahvaa seuraamista, jolla kuulemma pärjätään sitten missä kokeessa ja luokassa vaan tulevaisuudessakin. Hienoa yhteistyötä! Mullahan tuli tippa linssiin kun jännitys purkaantui ja seisoin siinä Reskon kanssa ottamassa palkintoa vastaan ja tajusin että se oli hyväksytty tulos se, eikä pisteitäkään tarvi hävetä. Hyvä meidän joukkue! Nyt kohti seuraavia koitoksia rakkaan Reskopterin kanssa! <3

RT-koe Torniossa 08.04.2017, tuomarina Heli Kelhälä
Wanhan Purolan Wallstreet ALOHYV 91/100p !!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

You don't get older, you get better.

Kapteeni Kaskelotti, Kake Kepponen, Kakkis.. rakkalla pienellä ystävällä on monta nimeä. Tänään torstaina Hän täytti 2 vuotta. Elämäni paras suunnittelematon juttu, kaikki palaset ovat vaan loksahdelleet tämän persoonan kanssa paikoilleen. Kasko kulkee sen ainoan ja alkuperäisen Amorin (03-14) tassunjäljissä rinta rottingilla ja häntä pystyssä. En ole hetkeäkään katunut valintaani, enkä ole Kaskon saapumisen jälkeen ollut päivääkään yksin. Pieni leijonamieleni, haaveilijani, juuri se oikea koira minulle. Onnea rakas pieni SuperKaskoni, ja kiitos kun olet niin hieno heppu!

“I feel like a part of my soul has loved you since the beginning of everything. 
Maybe we’re from the same star.”
― Emer Allen



maanantai 3. huhtikuuta 2017

It's quite of fun to do the impossible


Meidän ex-tempore-juttu BH-kurssi alkoi viikko sitten maanantaina. Ilmoitin Reskon siis sellaisena hauskana päähänpistona Pohjoisen Belgien järjestämälle Bh-kurssille, koska noh.. miksipä en? Snautserilla on pk-oikeudet ja minun mieleni vetää vieläkin hakumetsiin ja peltojäljelle, vaikka ihan rehellisesti sanottuna bh-koe ei kuulu meidän lähitulevaisuuden suunnitelmiin. 

Resko on kypsynyt hitaasti ja sen kanssa on nykyään hauskaa harrastaa ja me nautitaan siitä molemmat, mutta esimerkiksi bh-kokeen kaupunkiosuuden vieraan koiran ohitus olisi Reskolle ihan mahdoton tehtävä tällä hetkellä. Joudun pitämään kolmevuotiaan saksalaiseni todella kovassa kurissa, jotta lenkillä ohitukset sujuvat omaan makuuni välttävän hyvin. Niissä on siis vielä tekemistä, vaikkei Resko nyt haluakaan kaikkia vieraita koiria ihan kyselemättä möyhentää. Tyttöjen kanssa se tulee toimeen, mutta urosten osalta Reskon asenteessa on vielä korjaamista. Se kynnys, joka sillä on provosoituakseen toisen uroksen käytöksestä, on naurettavan matala. Vain yksi väärä katse ja snautseri huokuu pyhää vihaa toista urosta kohtaan..

Ensimmäisellä kurssikerralla katseltiin seuraamisen tilannetta ja tehtiin paikalla makuuta häiriössä. Resko sai kiitosta "teknisesti oikein hyvästä seuruusta" ja sen iloisesta olemuksesta. Minä havahduin taas siihen miten lapsen kengissä oma ohjaamiseni on; tarvisin paljon enemmän ohjattuja treenejä joissa ulkopuolinen sanoisi että NYT se palkka jne.. Reskolla tippuu kiinnostus aika äkkiä jos minä passivoidun ja oma törttöilyni syö itseluottamusta. Kuitenkin Resko seuraa tosi nätisti, tarvitaan vaan paljon lisää treeniä ja tekniikkaa! Sain hyviä vinkkejä Reskon seuraamisen aktivoimiseen pidemmässä suorituksessa, esim. että Rekun kanssa kannattaa tehdä nimenomaan kaartavaa liikettä koiran aktivoimiseksi, eikä vaan suoraa ja käännöksiä - siis yksinkertainen juttu joka ei vaan oo tullut omaan mieleeni kertaakaan. Kuten myös koiran virittely suoritukseen jo ennen kentälle tuloa: koiran pitää olla hyvin skarppina ja oikeassa mielentilassa jo kun astellaan kentälle tekemään jotain (siis kyllähän mie tämän oon monesti jostain lukenut, mutta oonko silti koskaan kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota?). Olen luonteeltani myös sen verran ujo, että koiran palkkaaminen kovin riehakkaasti (kuten kotona, kun kukaan ei katso) tuottaa minulle vähän ongelmia. Pitäisi antaa vaan mennä.

Paikkamakuuta tehtiin Reskon kanssa vaan 2 x 1 min. Ensin sillä oli oikeasti vaikeuksia pysyä rauhassa maneesimaisen rakennuksen maapohjalla maatessaan, mutta helpotin hommaa jättämällä sille palkan näkösälle ja sen jälkeen kaikki menikin tosi nätisti ja poistuttiin kentältä kahden hyvän suorituksen jälkeen. 

Kotiin ajellessani olin todella hyvällä tuulella ja onnellinen siitä etten ole ensimmäisen ns. harrastuskoirani pohjia tämän pahemmin ryssinyt. Olen tyytyväinen myös aiempaan ratkaisuuni pistää Rekun treenit jäihin sen ollessa alle 2-vuotias, koska se oli silloin kyllä niin hirveätä sompaamista kun mulla oli käsissäni vakaan ja varman käppänäpapan sijaan alle parivuotias erittäin hektinen myrskynmerkki, jonka kanssa 30 sekunnin paikallaolo uudessa treenipaikassa oli ihan utopistinen ajatus. Oon myös saanut tästä paljon ideoita siihen, mitä tekisin seuraavan koirani kanssa toisin sen pentu- ja nuoruusaikana, jos se olisi yhtä hösö kuin Rekkupetteri. 

Olin tosi onnellinen siitä, että ennakkoluuloistani huolimatta sain Reskon kanssa tekemiseen tosi hyviä vinkkejä belgiharrastajalta, joka ei vaan ihmetellyt sitä että miksei mulla ole oikeampaa pk-koiraa. Reskon ollessa nuorempi kuulin muutamaankin kertaan sen saman kysymyksen; jos haaveilen pk-harrastuksista, miksi mulla on käsissäni keskikokoinen snautseri? 

Resko käyttäytyi uudessa hallissa Reskoksi todella mallikelpoisesti -  nenä kävi maassa vain muutaman kerran ja toisten koirien haukutuksesta huolimatta Rekku oli kiinnostunut vaan minusta ja treeniliivin taskuissa olevista herkuista ja narupallosta. Johonkin toiseen koiraan verrattuna 3-vuotiaan Reskon tekeminen on ihan lapsen kengissä, mutta oon opetellut vertaamaan koiraani mielumin omaan itseensä kuin johonkin muuhun. 3 vuotta ja 4 kuukautta vanha Resko on kokenut ihan älyttömän kehityksen vuoden takaiseen itseensä, ja tämänpäivän Rekku on ihan huikea Rekku. Oon oikeasti todella ylpeä niistä "pienistä" jutuista, jotka on meille tosi isoja juttuja. Katsoessani meidän treeniä videolta, mietin sitä mitä mie oon saanut aikaan tuosta villistä Hessu Hoposta, ihan itse. En väheksy muilta saatua apua, mutta ehkä kuten koirien trimmaamisessa ja valokuvaamisessa niin myös koiran kanssa esim. tokoa treenatessa se "oman käden jäljen" näkeminen on kaikista hienointa. Ja se kun illalla kotona painat oman otsasi snautserin otsaa vasten ja se heiluttaa häntäänsä rauhallisen tyytyväisenä ja tajuat miten mahtava kaveri sulla on käsissäsi. 

   

Viikonloppuna me käytiin taas Torniossa, yllä muutama kuva meidän sunnuntaisesta lumikenkäilystä. Parin tunnin kahlomisen jälkeen alkoi Reskonkin innostus laantua ja Kasko oli muuttanut muotoaan isoksi lumipalloksi. Näistä kahdesta Resko on "fiksumpi" kulkiessaan toisten jälkiä pitkin ja liikkuessaan rauhallisesti. Kasko taas kaahottaa ensin sata metriä umpihangessa yhteen suuntaan ja tulee sitten lumi pöllyten takaisin, irroten taas jonnekin muualle. Sen menoa ei paljon lumipallot kintuissa paina, sisulla selviää mistä vaan!