sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hei ruipelo, muistatko jo? Me kuulutaan yhteen.


Joulu oli ja meni, omistaja vanheni taas yhden vuoden ja huomenna on uusivuosi ja Amorin synttärit! Huh, kovin paljon niin lyhyen ajan sisällä. Lahjamäärän perusteella voisi kuvitella Amorin (ja minun!) olleen erityisen kilttinä - mutta onnistuneen joulun teki kyllä lahjojen sijaan  moni muu asia tänävuonna! :) Meillä oli ihana joulu perheen kesken kotikotona, ei olosuhteiden vuoksi keretty mökille kuten yleensä. Joulupäivänä me sitten lähdettiin siskojen kanssa mökille Ylläkselle, sulattelemaan jouluruokia ja perjantaille oli varattuna parin tunnin issikkavaelluskin. Eilen (eli lauantaina) ajeltiin mökiltä kotiin, pakkanen nousi tunturitiellä -30.5° asteeseen ja ulkona oli niin kaunista ettei yksikään ottamani kuva pääse edes likelle sitä, miten hienolta ulkona oikeasti näytti.

Amor sai lahjaksi kuvassa näkyvät lelut: siskoiltani jo perinteeksi muodostuneita vinkuleluja (joita rohkea rottakoira sitten tassuillaan varovasti pyörittelee ja vingahduksen kuullessaan katsoo järkyttyneenä mahdollista maailmanloppua silmiin) ja multa uuden narupallon! Lahjoja avatessa siskoni yorkit osoittautuivat taas parhaiksi apukavereiksi - Urho ja Saimi suhtautuvat asiaan ihan erin mittakaavan innostuksella kuin Amor ikinä. Myös kuvassa näkyvä valkoinen lampaantalja on Amorin joulu-/synttärilahja, se löytyi nuorimman isosiskoni paketoimasta paketista. Mainita täytyy myös yorkkeja omistavalta siskoltani saadut Hill'sin erikoisruokapurkit - Amor tutisi innostuksesta kun aukaistiin ensimmäinen heti jouluaattoiltana! Tälläkin hetkellä Amor makoilee uuden (ja ensimmäisen) lampaantaljansa päällä kenkävinku ja tuo vihreä erityisen epäilyttävän näköinen kärsäeläin kainaloissaan - ja maha täynnä erityisherkkua eli purkkiruokaa. Kiitos ihan kaikille huipputärkeille ihmisille jotka tekivät tästä joulusta niin loistavan ♥. 

Ennen odotin joulussa eniten sitä hetkeä, kun kuusi on koristeltu ja ruoat syöty ja lyhyen ruokien sulattelun jälkeen siirrytään lahjojen jakamiseen, mutta vuosi vuodelta oppii arvostamaan enemmän niitä asioita joita rahalla ei saa. Koska kuitenkin arvaan siskojeni joskus lukevan näitä juttuja, niin ihan julkisesti saatan tunnustaa saaneeni enemmän ja parempia lahjoja kuin osasin odottaakkaan! Minun perhe kyllä tuntee minut niin hyvin.

Nyt sitten odotellaan vain huomista ja huomisen kekkereitä, on varmaan taas luvassa jokin naurettava synttärikakku ja illalla voidaan kuunnella kun naapurit ilotulittelee Amorin kunniaksi! Ihan käsittämätöntä, että 9 vuotta tulee täyteen!!

Porukan nuorin (vaan ei pienin) yorkkineiti Saimi napittaa kuvaajaa silmiin - irtoaisko joululoman kunniaksi vähän ylimääräistä huomiota?

Maisemia kotimatkalta.

maanantai 17. joulukuuta 2012

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ylioppilasjuhlat ja kissavieraita

Ylppärit meni varmaankin niin hyvin kun ne saattoi mennä. Jonna ja kissat haettiin keskiviikkona bussipysäkiltä neljän aikoihin ja pian alkoi muitakin vieraita saapua paikalle. Alkuperäinen tarkoitus oli häkittää kissaneidit - siis säilyttää katollisessa kompostikehikossa. Myy osoitti varsin pian idean olevan ihan surkea, kun nippusiteiden ja sähköteipin määrästä riippumatta oli kissa aina väärällä puolella verkkoa. Lopulta itsepäinen pitkähäntä pusersi itsensä pinnojen välistä vapauteen - tässä vaiheessa oli pakko myöntää häviö ja purkaa häkkiviritelmä. Kissat ja Jonna lähtivät perjantaiaamuna ja paripäiväinen vierailu sujui kaikenkaikkiaan erittäin asiallisesti. Sielläpä nukuttiin kissat ja koirat ja ihmiset kaikki sulassa sovussa sekaisin :D Titi-kissalle täytyy kyllä antaa pisteet hurjasta rohkaistumisesta, ennen niin ujo kissaneiti oleskeli nyt Amorin kanssa vierekkäin niinkuin siinä ei olisi koskaan ollutkaan mitään epäilyttävää.

Juhlien edetessä ehti Amorkin käydä loppuillasta kiertelemässä vieraiden joukossa, koko vanhus näytti menevän palasiksi onnesta: ihmisiä kaikkialla ja herkkuja ja hajuja ja vapaita sylejä! Olin kyllä hurjan tyytyväinen kun katsoin Amorin käytöstä vieraan ihmisjoukon keskellä. Kenellekkään se ei ängennyt syliin, mutta rapsutuksia kyllä sateli joka suunnalta.

Juu ja ylioppilaskuvat käytiin ottamassa erittäin tiukan aikataulun mukaisesti kl 12 keskiviikkona. Amorin kanssa kiireen vilkkaa ajeltiin Tornioon ja siinähän jäi ruusut ja hihnat matkasta.. Onneksi ihana valokuvaaja sai tilattua läheisestä kukkakaupasta meille valkoisen ruusun ja Amorkin pysyi kurissa ilman kättä pidempiä apuvälineitä. Kuvista tosin en uskalla sanoa  vielä mitään, olen melko varma siitä että pahimmat kuvitelmani toteutuvat vihaisen näköisenä röhnöttävän korvattoman harmaaparran osalta..

 

Perjantaina käytiin tosiaan viemässä Jonna kissoineen pysäkille puoli seitsemältä ja kotiin ehdittyäni nappasin Amorin ja käytiin pitkästä aikaa aikaisella aamulenkillä. Koko kylä oli hiljaa, maassa oli uutta lunta ja tiellä näkyikin vain minun ja Ampun jäljet. Tossut jalassa ja takki päällä (pakkasta oli melkein -20°C) Herraparta viipotti menemään hajujen perässä. Kyllä sitä katsellessa väkisinkin alkoi päivä hyvin :)
 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Vanhoja kuvia ja juttuja

Amor keväällä 2012. Ja kyllä vain onki kauniisti trimmattu, oliskohan tässä syy siihen miksi kuvat siltä ajalta on yleensä takki päällä otettuja? Muistan kun naapurin mies voivotteli ääneen kaljuja kylkiä, eihän tuommonen trimmaustyyli voi olla mistään kotosin.. :D No ei varmaan olekkaan, mutta onneksi se on aina vain tilapäistä.

Kuvan sinnikäs ja onnekas ihan tuore koiranpentu Saimi on nykyään yli puolivuotias rämäpäinen pikkuneiti, joka ei kumartele ketään eikä mitään. Elämän alku oli aika kivikkoinen, mutta sitä on hankala uskoa kun näkee Saimin nyt. Pikkuässä on ollu taistelija alusta asti! Minun rakas kummipentu :)

Syy siihen, että Amor haisee aivan yrteille. Ja samalla syy siihen, ettei Amor enää kutise! Tässä yhtenä päivänä kun käytiin äidin kanssa kaupungissa, ihmettelin autossa että mistä minun nenään tuli ihan Amorin haju - ehdin jo naurahtaa että onkohan se koira hiipinyt takapenkille mukaan. Syyksi paljastui yrttipastillit, joita äiti vieressäni söi. En ehkä enää ikinä pysty syömään niitä pastilleja miettimättä Amoria. Maailma on pieni ja kukkahattutätien yrtit toisinaan toimivia.

Ylihuomenna on jo juhlat, vaikka vasta pari kuukautta sitten niistä ei oikein uskaltanut edes haaveilla. Onneksi tässä ehti hyvin vielä panikoimaan oikein kunnolla järjestelyiden kanssa, kriiseilemään kuvauksen takia ja pelkäämään lakituksessa kompurointia. Ja niin paljon kuin sitä nyt oottaa ja jännittääkin, niin sitten se on jo ohi. Kummallista..