perjantai 20. huhtikuuta 2012

We can burn brighter


Ensimmäistä kertaa blogiin kirjoittelee ajokortillinen koiranomistaja! Tästä innostuneena olen ajatellut laittaa ratsastuksen jäähylle, ja alkaa pitkästä aikaa kulkemaan Ampun kanssa treeneissä. Toko, rallitoko, agility, haku? Itseäni houkuttaa agility, mutta yritän ajatella niinkuin säästeleväinen koiraharrastaja ajattelisi. Amor ei ole notkea ja joustava, kuten nuorempana oli. Eikä se silloinkaan ollut edes verrattavissa saman ryhmän puudeliin tai shelttiin. Siis rallitoko, olen tainnut jo jossain alitajunnassani päättää tämän..

Taas on käynyt mielessä blogin pistäminen kiinni, monestakin syystä. Sitten sitä viikon laiskuusjakson jälkeen jaksaa laittaa tietokoneen päälle ja lukee muiden päivityksiä ja vähän innostuu kirjoittelemaan omiakin juttuja muistiin. 

Vappuna tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Amorilta posahti oikeasta takajalasta ristiside. Ajattelin muistaa Amorin kuntoon hoitanutta eläinlääkäriä valokuvalla ja tervehdyksellä. Pienet asiat ja suuret asiat, kaikilla niillä on merkitystä. Neljä ehjää jalkaa, joista olla kiitollinen. 

Kamerat ovat pölyttyneet lipaston päällä jo lähes kuukauden päivät, ei tuo loppumaton talvi ole jaksanut enää vähään aikaan naurattaa. Amor toki repii ilon irti hankikannosta ja satunnaisista lumituiskuista, mutta kun aamulla katsoo ikkunasta ja näkee kaikkialla vain valkoista, niin.. En ehkä ole kesän ystävä, mutta kesäöitä ja alkusyksyä kaipaan jo :)
To do: pistä sähköpostia paikalliselle kennelkerholle ja kysele tulevista rallitokokursseista!

7 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Velvollisuus kommentoida vaikka mulla ei ole mitään asiaa!

Rallytoko vois olla hauska harrastus vaihteeksi, vai ootteko tehny sitä aiemmin muuten?

Blogia ei suljeta, pidän tästä kiinni kynsin hampain :) Mulla on ollu ihan sama kamerainnottomuus, pikkuhiljaa oon yrittänyt tarttua siihen uudelleen. Kyllä me vielä noista lumista päästään :>

Sarianne kirjoitti...

Komppaan Jonnaa! Blogia et sulje! Et, vaikka päivittäisit sitä vain kerran kuussa :D Tää on yksi lemppariblogeistani.

Rallitokohan ei ole kovinkaan rasittava laji, mutta ilmeisesti se on aika hauskaa ja suosittua. Sellaista pipo löysällä treenaamista! :)

Josefiina kirjoitti...

Voi Jonna, kiitos kommentista! Täällä sato tänäänki lunta ja räntää koko päivän, saadaan ehkä kesä vuonna 2015..

Kiitos Sarianne! :) Tää on yksi inhokkiblogeistani nykyään, heh heh.. mutta onneksi on luettavana on hyviäkin blogeja, esimerkiksi Akselin ja Jäynän kuulumiset ja (aina yhtä hienot!) kuvat.

Sellaista löysäpipoista harrastusta me voitaisiin harrastaa, vaikka luonteeni tuntien veikkaan että saisin siitäkin harmaita hiuksia ja painajaisia..

Roosa kirjoitti...

Muistan, kun pistit blogin piiloon ja huomasin pelästyneeni suunnattomasti blogin kohtaloa. Älä järkytä lukijoitasi enää! Amorin blogia olen lukenut kaikista koirablogeista pisimpään, enkä syyttä. :)

Onnea ajokortista! Teidän suunnitelmat kuulostaa kivoilta. Minäkin ajelen koira takapenkillä kuin kokenutkin kuski agilitykentälle ja takaisin useana päivänä viikossa.. Se on keväässä ja melkein jopa kesässä ehkä parasta!

Henni kirjoitti...

Eiiiih, et kyllä sulje teidän blogia! :D Se ei käy!

Onnea muuten ajokortista ja vaikken itse olekaan rallytokoa harrastanut niin se vaikuttaa tosi kivalta harrastukselta! :D

Josefiina kirjoitti...

Kiitos Roosa! :) Kesää odotellessa, täällä on nyt joku kennelyskä-epidemia meneillään enkä halua viedä koiraa hallille. Odotellaan siis..
Ja kiitti Henni! :D jospa yritän nyt joskus päivitellä..

Sarianne kirjoitti...

Sut on haastettu! kts. mun blogi! :D