sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Tänään on huominen, josta olit huolissasi eilen.


Me käytiin eräänä päivänä, ehkä noin viikko sitten, jäällä ja kotiin palatessa yksi kääpiösnautseri halusi vain piiloutua sänkyyni täkkien alle. Pakkasta oli auringosta huolimatta... mutta jospa se alkais kevättä kohti lämpeneen. Nyt viimeviikkojen ajan täällä on ollut ihan epäinhimmilliset olot ulkona, 25-35°C pakkasta vuorokauden ajasta riippumatta. Onneksi säätiedotuksissa on luvattu lauhempaa nyt alkavalle viikolle, ehkä päästäis Amorin kans taas jäälle (tai ihan sama minne, kunhan postilaatikkoa kauemmas ilman valtavaa vaatemäärää niin koiralla kuin ihmisellä). Aikamoista hiljaiseloa on ollut, mitään uutta ei kuulu. Yhtenä päivänä käytiin 25 asteen pakkasessa lenkillä, Amoria ei varmaan kukaan vastaantulija olisi tunnistanut koiraksi ja saatoin itsekin näyttää joltakin terroristilta kun vain silmät näkyi. Kotiin päästyä tippui multa ripsistä jääpaloja ja Amorin parta oli aivan tönkköjäässä.

Trimmasin Amoria muutama päivä sitten ja vaikkei karvaa paljoa lähtenytkään niin se näytti hetken taas niin pieneltä silmissäni. Perjantaina tulee taas yksi "vuosipäivä", kun Amorin meille muuttamisesta tulee kuluneeksi 7 vuotta. Niin se aika vaan menee, vaikkei mitään tehtäiskään.

1 kommentti:

Reina kirjoitti...

Teillä on sielä aika ihanat lenkkeilymahollisuudet.. oon ehkä vähän kateellinen betoniviidakossa asuja:D. Amorilla myös hauska lumiparta..