lauantai 27. tammikuuta 2007

Pakkanen paukkuu



Amor voi hyvin, se on saanut olla nyt kauan Mäkärän kanssa kahdestaan. Kristiina jätti Mäkärän meille lähtiessään Uumajaan kun oikein ruinattiin ja hyvin tällä kaksikolla menee! Amor antaa Mäkärän nukkua päällään ja syödä omat makupalansa. Ja Mäkärä pussailee kaikkia ja nautiskelee maalaiselämästä. Täällä on ollut hirveitä pakkasia, -20 ja -30 välillä heitellyt! Huvittavaa kun koirat on täytynyt tosissaan topata ulosmenoa varten; ollaan varmaan oltu koominen näky kun koiralla on tossut jaloissa, säärystin vedettynä päähän korvia suojaamaan ja villapaita-alle-ja-mantteli-päälle -haalaroitu.
Tässä kuva Amorista & Mäkärästä.

Kesällä olisi haaveena päästä pyörähtämään vaikkapa näyttelyissä, katsotaan nyt. Aapeli on käynyt parina iltana meillä leikkimässä Amorin kanssa. Niillä pojilla tuntuu aina olevan hauskaa! Amoria olen uskaltanut pitää ulkona enemmän irti kun ei se minnekkään kovalla pakkasella lähde.

tiistai 2. tammikuuta 2007

007!

Meillä uusivuosi sujui hienosti, olimme mökillä ja katsottiin siskon kanssa yöllä kun naapurit ampuivat raketteja. Meidän pihasta ei lentänyt yhtään rakettia ja hyvä niin. Amor on oikeastikki niin välinpitämätön mitä tulee koviin ääniin, mitkään pommitukset eivät pojan hermoja heiluttaneet. Vasta kun aivan läheltä alkoi kuulumaan kamala pauke, niin Amor nosteli päätään sohvatyynyjen välistä - vain jatkaakseen sitten nukkumista.

Ei kuitenkaan paljon lenkkeilty, pakolliset pissatusreissut vain. Synttäri-iltana ulkona liikkui paljon juhlivia ihmisiä ja he tosiaan paukuttelivat rakettejaan aivan vierestä.. Pari miestä kävi rapsuttelemassa Amoria ja hieman ihmetellen totesivat että ompas Amor vain rauhallinen! Mökillä meitä oli minä, siskoni, äiti ja isä + Amor ja Mäkärä . Ulkona pakkanen keikkui parissa asteessa 31. päivä.

Nyt Amor on sitten 3 vuotiasNiin se aika menee nopeasti, huolestuttavan nopeasti...Sylvi on kasvanut hurjasti, Amorilla meinaa välillä mennä oikeasti hermot kun pentu roikkuu korvassa ja jalassa ja parrassa. Pitää pelastaa poika toisinaan syliin hurjalta pennulta.